Friday 30 August 2013

Seuraavaksi Luoteisväylälle

Matkamme jatkuu osoitteessa:
http://www.luoteisvayla2010.blogspot.fi/

5.9.2008


60º07,508´W 149º26,054´W

Seward

Tulimme Thumb Covesta moottoroiden, purjeethan olivat jo pusseissa. Purimme vierasvenelaiturissa tuuligeneraattorin, nostimme jollan kannelle ja laitoimme veneen nostokuntoon. Saatuamme tarpeelliset työt tehtyä rahtasimme Capellaan Prince William Soundissa saamamme katkaravut ja nautimme Gustafsonien ja Martinien kanssa ruhtinaallisen illallisen.
Veneen nosto oli 2.9. iltapäivällä, jolloin oli ylävesi. Tuuli oli alkanut nousta jo aamulla, ja puuskista oli hieman haittaa, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Vene on nyt pukitettuna muiden veneiden välissä, ja tällä kertaa keula pohjoiseen, pahimpien tuulien suuntaan. Sovimme jälleen Robinin kanssa, että hän tarkistaa aika-ajoin pukituksen, ja myös Paul ja Mark lupasivat katsoa veneemme perään.
Veneen noston jälkeen asetuimme asumaan Paulin luokse. Paul itse oli lähtenyt risteilylle ystäviensä kanssa, joten meillä oli koko talo käytössämme.



Kathy ja Vic majoittivat meidät kahdeksi viimeiseksi yöksi Girdwoodin taloonsa. Lähtöämme edeltävänä iltana Gustafsonit tulivat Anchoragesta ja vietimme rattoisan illan kesän tapahtumia muistellen ja suunnitellen tulevia retkiä. Seuraavana aamuna eli 7.9. Martinit ajoivat meidät tavaroinemme Anchoragen lentokentälle, mistä lensimme pohjoisnavan yli suoraan Eurooppaan. Matkalla lentokentälle osuimme Turnagain Armin kohdalle juuri, kun ns. vuorovesihyöky (bore tide) oli työntymässä lahteen. Korkean aallon takana tulivat maitovalaat (beluga), joita emme myöskään olleet koskaan aiemmin nähneet. Alaska ei ilmeisesti koskaan lakkaa yllättämästä!
Jätimme nyt jäähyväiset Saremalle pidemmäksi aikaa. Pekka palaa Alaskaan vasta huhtikuussa 2010 ja Riitta ja laivakoira Latte touko-kesäkuun vaihteessa. Näin Pekalle jää runsas kuukausi aikaa laittaa Sarema kuntoon kesän vaativaa purjehdusta varten.


Tarkoituksemme on lähteä kesäkuun ensimmäisellä viikolla Kodiakille, mistä jatkamme matkaa Aleuteille Unalaskaan. Ja sitten suuntaammekin Sareman keulan kohti Beringinsalmea ja Luoteisväylän jäisiä kapeikkoja!

28.8.2008


60º11,231´N 148º07,770W

Otter Cove


Seuraava kohteemme oli Otter Coven pikkuruinen lahti Bainbridge Passagen itäpuolella. Paikan pienuus alkoi ahdistaa heti saavuttuamme, mutta koska sääennuste lupasi vielä tyyntä, päätimme jäädä. Lahden pohjukassa on lohijoki ja siellä jälleen mustakarhu kalassa, mutta muuta nähtävää poukama ei juuri tarjonnut. Tullessamme seurasimme kahta ryhävalasryhmää, jotka uivat väylällä edestakaisin. Kun ryhmät kohtasivat, yksi valaista päästi pari raikuvaa mylvähdystä. Meille jäi epäselväksi, oliko kyseessä hyväntahtoinen tervehdys vai varoitus. Emme ole kuulleet aikaisemmin mitään vastaavaa. Olimme tunnistavinamme yhden valaista sen pyrstön kuvioinnin perusteella samaksi yksilöksi, jonka näimme viime vuonna Icy Bayssä.

Jatkamme täältä lähellä avomerta sijaitsevaan Auk Bayn lahteen, josta meidän on helppo jatkaa matkaa kohti Sewardia. Edessä on aikainen herätys, jotta pääsisimme Bainbridge Passagen läpi ilman ongelmia. Virtaukset saattavat olla 4 - 5 solmua, eikä silloin ole mukava mennä vastavirtaan.

29.8.2008


60º01,551´N 148º26,363´W

Auk Bay



Aamun lähtö osui lähes nappiin. Pysähdyimme ensin lahden ulkopuolelle nostamaan katkarapumertamme, jossa tällä kertaa oli toistakymmentä rapua. Sitten jatkoimme Bainbridge Passagen läpi ilman suurempia vaikeuksia. Väylän kapeimmassa kohdassa virtaus oli pahimmillaankin vasta kolme solmua.
Auk Bayssä teimme suunnitelman seuraavalle legille. Sääennusteen mukaan tuulen pitäisi nousta aikaisin ylihuomenna, mutta suunta olisi lännestä 40 - 45 solmua, siis täysin vastainen. Emme olleet pitäneet yhteyttä tuttaviimme koko Prince William Soundissa olomme aikana, mutta oletimme, että Labor Dayn kokoontuminen oli siirretty Resurrection Bayn ulkopuolella olevasta Day Harborista suojaiseen Thumb Coveen, joka on vain puolentoista tunnin matkan päässä Sewardista. Päätimme lähteä sinne aikaisin seuraavana aamuna.

28.8.2008


60º13,979´N 148º15,579´W

Orca Bay



Tulimme Whale Bayn sivussa olevaan ankkurilahteen Icy Bayn kautta. Osuimme lahteen hiukan hankalaan aikaan, koska vuorovesi toi vastaamme melkoisen määrän jäitä. Onneksi jäät olivat suurelta osin pieniä, ja veneeseen osuessaan ne vain puhdistivat vesilinjaa. Ajoimme hiljaa lähes Chenegan jäätikön reunaan. Siellä makaili jäälautoilla kymmeniä kirjohylkeitä. Ohjeiden mukaan jäätikön reunaa ei saisi mennä puolta mailia lähemmäs, koska jää on kiinni myös pohjassa ja saattaa irrotessaan syöksyä veneen alta tuhoisin seurauksin.


Jatkoimme Whale Bayhin, jossa oli syömässä useampi ryhmä ryhävalaita. Ankkuripaikkamme oli taas ahdas kolo, jossa jouduimme jälleen kerran tinkimään ketjun pituudesta.
Lahteen laskee pieni joki, jonka varrella näimme mustakarhun kalassa ja kymmenittäin lokkeja herkuttelemassa lohenraadoilla.


Illemmalla ajoimme jollalla parin mailin päähän Whale Bayn pohjukkaan, jossa olisi myös ollut ankkuripaikka, tosin paljon avoimempi kuin valitsemamme. Pohjukkaan laskee kaksi suurta lohijokea, joista toisessa oli mustakarhu aterioimassa. Lahtea reunustivat korkeat kalliot, joilla kasvoi juuri sopivalla korkeudella vadelmapensaita. Pääsimme näin poimimaan marjoja suoraan jollasta.

26.8.2008


60º57,445´N 147º23,884´W

Cedar Bay


Lähdimme Jade Harborista hyvissä ajoin aamulla. Moottoroimme jäälohkareiden joukossa parisen tuntia kohti väljempiä vesiä. Vaikka valoa ei sumun takia juuri ollut, olivat turkoosit jäälohkareet uskomattoman kauniita. Ne näyttivät ikään kuin hehkuvan kaiken harmauden keskellä.
Seuraava ankkuripaikkamme eli Cedar Bay on saanut nimensä rannoilla kasvavista seetripuista. Emme ole nähneet seetrejä missään muualla Alaskassa, emmekä ole löytäneet selitystä sille, miksi niitä on erityisesti tämän lahden rannoilla. Oppaan mukaan Cedar Bay on Pohjois-Amerikan läntisin paikka, missä seetripuita tavataan.


Matkalla Cedar Bayhin näimme lahden suuaukolla ankkurissa kaikkiaan 18 kalastusalusta, jotka olivat odottelemassa viranomaisten lupaa jatkaa kalastusta. Lohia on runsaasti, mutta toistaiseksi emme ole nähneet Prince William Soundissa muita lohia kuin pink eli humpy. Pink on lohi-hierarkiassa pohjimmaisena lähes valkoisine lihoineen. Pekan mielestä se muistuttaa lähinnä säynästä, mutta on sentään maittavampi kuin hauki.


Ankkuroimme lahden reunaan pieneen poukamaan. Poukamaan laskevassa joessa oli mustakarhu kalassa. Se poistui kuitenkin paikalta meidän kolistellessamme ankkurin kanssa. Koska tuuli loisti edelleen poissaolollaan, ja aurinkokin oli tullut vaihteeksi esiin pilvien takaa, lähdimme jollalla tutkimaan lahtea ja sen lohijokia. Pohjukassa on pienten saarten suojaama sisälahti, josta on kartoitettu ainoastaan pari ankkuripaikkaa ja sisäänmenoväylä. Lahti on kaunis ja ankkuripaikat suojaisia. Tänne voisimme hyvinkin tulla ankkuriin, kun seuraavan kerran vietämme aikaa Prince William Soundissa.

27.8.2008


60º54,445´N 147º23,884´W 
Granite Bay


Cedar Bayn katkarapusaalis oli paras tähän mennessä. Ravut olivat valtavia ja niitä oli kaikkiaan 23 kappaletta. Olemme pakastaneet lähes kaikki saamamme ravut, ja niitä alkaa olla jo koko tuttavapiirin ruokkimiseen.


Lähdimme aamulla jatkamaan matkaa, vaikka emme vielä olleet selvillä seuraavasta ankkuripaikastamme. Ohitimme keskellä Soundia olevat saaret, joita olimme harkinneet yhtenä mahdollisena pysähdyspaikkana, koska sääennusteen lupaama tuuli osuisi suoraan ankkurilahteen. Yövyimme lopulta Granite Bayssä, joka sijaitsee lähellä Seven Fathom Holea.


Ankkuripaikka oli suojainen, mutta ketju kolisteli pitkin kivipohjaa. Onneksi tuuli ei osunut lahteen, joten ankkurin pidosta ei tarvinnut olla huolissaan. Kävimme jollalla sisälahdessa, jonne olisi ehkä voinut mennä ankkuriinkin, mutta luotaustiedot olivat puutteellisia. Kävimme katsastamassa kaikki pohjukan lohijoet siinä toivossa, että johonkin niistä olisi nousemassa muitakin kuin pinkkejä, mutta turhaan. Sen sijaan tapasimme jo toisen uteliaan mustakarhun, joka kurkisteli ensin pensaikosta ja tuli sitten rannalle asti ihmettelemään meitä.
Seuraamme sään kehitystä tarkkaan, koska meidän pitäisi olla Sewardissa hyvissä ajoin ennen veneen nostoa. Olemme myös luvanneet ottaa osaa Sewardin pursiseuran jokavuotiseen kokoontumiseen Labor Day –viikonloppuna. Tarvitsemme sopivan sääikkunan, koska lännen suuntainen kova tuuli saattaisi siirtää viimeisen legimme Prince William Soundista Resurrection Bayhin liian myöhäiseksi. Nyt näyttää siltä, että tuuli voimistuu ensin itäiseksi ja juuri lähtömme aikoihin läntiseksi, mahdollisesti jopa myrskytuuleksi. Olemme päättäneet siirtyä ankkuripaikasta toiseen ja edetä näin koko ajan lähemmäs Prince William Soundin suuta ja avomerta.

25.8.2008


60º58,246´N 146º58,701´W

Heather Bay, Jade Harbor

Seuraavana aamuna siirryimme lähemmäs jäätikköä, ja noin 2,5 tunnin moottoroinnin jälkeen pudotimme ankkurin Jade Harboriin pienen saaren taakse. Paikka oli suojainen ja ankkurin pito hyvä. Laskimme paikallisten mallin mukaan katkarapupyydyksemme noin 110 metrin syvyyteen ja saimmekin muutaman täpläravun. Tällä vauhdilla emme kuitenkaan pääse edes puoleen viimevuotisesta saalismäärästä. Missähän lienee vika?

Iltapäivällä lähdimme tutustumisretkelle ja löysimme lähistöltä hienon vesiputouksen. Ajoimme jollalla aivan vesiputouksen alapuolelle. Siellä voimakkaassa virtauksessa ui useita isoja meduusoja. Ihmettelimme, miten meduusat yleensä ovat päässeet putouksen kupeeseen virtausta vastaan, ja kuinka ne voivat pysyä siinä. Totesimme meduusa-tietämyksemme varsin rajalliseksi ellei peräti olemattomaksi. Sovimme, että korjaamme asian heti ensitilassa.
Tälle kesälle tyypillinen sää jatkui; sadetta ja sumua. Näkyvyys oli olematon, ja lämpöä oli päivällä noin kuusi, yöllä alle viisi astetta. Kun ilmankosteuskin vaikutti olevan vähintään 200 %, kylmyys tuntui luissa ja ytimissä. Päätimme ottaa vähäksi aikaa etäisyyttä jäätiköihin ja siirtyä Vicin suosittelemaan Cedar Bayhin.

23.8.2008


60º21,861´N 148º13,495´W

Seven Fathom Hole


Valitsimme ensimmäiseksi ankkuripaikaksemme tutun Seven Fathom Holen. Menimme heti laskemaan rapumerrat viime kesänä hyväksi havaitsemaamme paikkaan. Seuraavana aamuna merrassa oli toistakymmentä katkarapua, mutta seuraavana ainoastaan viisi, onneksi kaikki isoja. Seuraavat pari päivää kuluivat mukavasti Jackpot Baytä kierrellessä. Löysimme lahdelmista kaikkiaan seitsemän lohijokea, joista parissa oli mustakarhu kalassa. Mustakarhut ovat yleensä arkoja ja lähtevät nopeasti paikalta huomatessaan ihmisen. Mennessämme kauimmaisessa pohjukassa vesiputouksena ryöppyävälle joelle, onnistuimme kuitenkin pääsemään harvinaisen lähelle mustakarhua. Karhu tähyili meitä ruohikon takaa hetken aikaa ilmeisen uteliaana, kunnes poistui omille teilleen.


Olisimme mielellämme jääneet pidemmäksikin aikaa Jackpot Bayhin, mutta koska aikamme oli kovin rajallinen, jatkoimme matkaa Columbian jäätikölle.

23.8.2008


60º53,628´N 147º11,151´W

Eagle Bay


Kymmenen tunnin moottoroinnin jälkeen näimme horisontissa Columbian jäätiköstä irronneita lohkareita. Jäiden sekaan on parempi mennä päiväsaikaan, kun näkyvyys on hyvä, joten menimme ensimmäiseksi yöksi läheiseen Eagle Bayhin. Purjehdusoppaan mukaan jäät tukkivat kyseisen lahden vain harvoin. Ankkuroituamme lahden pohjukkaan kävimme jollalla tutkimassa lahden kyljessä olevan hienon laguunin. Poistuimme laguunista kuitenkin nopeasti, koska siellä oli kymmeniä merisaukkoja poikasineen, emmekä halunneet häiritä niitä. Laskimme sekä katkarapu- että rapumertamme tuloreittimme varrelle, mutta olemattomin tuloksin.


Sään jumalat sentään suosivat edelleen; tuulta ei ollut lainkaan.

16.8.2008


59º18,341´N 150º56,839´W

Tonsina Bay


Nostimme ankkurin aamuyön pimeydessä ja lähdimme Big Baystä sakeassa sumussa kohti Kenain niemimaata. Ohitimme virtausten ja tuulten kannalta ongelmallisen Baren Islands -saariryhmän sen eteläpuolelta kahdeksan solmun tuulessa konevoimin. Lokikirjassa lukee: ”Koneella vastavirtaan hitaasti. Turhauttavaa!”. Virtausten raja-alueelle oli kertynyt paljon tavaraa. Ohitsemme lipui mm. kokonainen iso puu oksineen ja juurineen, ja kerran kuului keulasta kova pamahdus, kun osuimme johonkin, todennäköisesti uppotukkiin. Teräsrunkoisen veneen onnellisina omistajina emme kuitenkaan olleet kovin huolissamme aiheutuneista vaurioista, jotka myöhemmässä tarkastelussa osoittautuivatkin varsin vähäisiksi.


Saavuimme Tonsina Bayn lahteen illan pimetessä ja, kuinkas muuten, sateessa ja sumussa. Sumu oli itse asiassa niin paksua, että etäisyyttä rantaan oli mahdoton arvioida. Pudotimme ankkurin ikään kuin sormituntumalla. Onneksi yö oli tyyni, ja saimme nukkua rauhassa. Aamulla totesimme valitsemamme paikan olevan mitä parhain.


Toisin kuin viime vuonna, lahden pohjukassa ei tällä kertaa ollut muita veneitä, ja saimme näin rauhassa seurata mustakarhujen ja saukkojen (river/land otter) touhuja. Karhut olivat lohestamassa joella, jonne meillä oli hyvä näköala suoraan veneestä. Aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan tarkemmin lahtea. Sinne laskee useita jokia, joihin lohi nousee kutemaan. Lahden toisesta ankkuripoukamasta johtaa jollan mentävä kanava kauniiseen sisälahteen, jonne pääsimme mukavasti ylävedellä. Laskuvedellä virtaus kanavassa kasvaa liian suureksi, ja alavedellä saattaa vesikin loppua, joten käyntimme jäi valitettavan lyhyeksi.

Suunnitelmamme edetä rauhallisesti sisäreittiä pitkin kohti Sewardia romuttui aamun sääennusteeseen, joka oli 30 - 35 solmua seuraavat kolme päivää, ja tuulen suunta tietysti meille vastainen. Tonsina Bay on lähes kahden sääennustusalueen rajalla, ja viereiselle alueelle oli luvassa 45 solmua eli gale warning. Koska tuuli osuisi suoraan lahteemme, nostimme aamiaisen jälkeen ankkurin ja lähdimme ulkokautta suoraan Sewardiin.


20.8.2008, Seward
Ajoimme ulos Tonsina Baystä tyynelle merelle. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja oli vaikea uskoa, että keli muuttuisi seuraavana päivänä lähes myrskyksi. Kiersimme merileijonien asuttaman niemen, Outer Islandin, säädetyn kolmen mailin etäisyydeltä, jotta eläimet eivät häiriintyisi. Lähettyvillä on toinenkin suojelualue, Seal Rocks, ja molempia valvotaan kameroilla. Näimme heti Tonsina Bayn ulkopuolella ryhävalaita ja myöhemmin päivällä myös muutaman sillivalaan. Sewardia lähestyessämme merellä näkyi yhä enemmän veneitä, suurin osa kaupallisia aluksia, jotka kuljettavat turisteja kalaan tai katsomaan valaita. Tuntui haikealta ohittaa Northwestern Fjord, missä olimme suunnitelleet viettävämme muutaman päivän, mutta säälle ei voi mitään. Oikaisimme Pete´s Passin kautta Resurrection Bayhin, jonka pohjukassa Seward sijaitsee. Ohitimme No Name Islandin kohtuullisen läheltä nähdäksemme siellä makailevat merileijonat (Steller Sea Lions). Ne ovat tottuneet ohittaviin veneisiin, eikä meidän lähestymisemme aiheuttanut minkäänlaista liikettä yhdyskunnassa.
Olimme Sewardin satamassa puolen yön tietämissä. Koska emme löytäneet vapaata laituripaikkaa vierasvenelaitureista, emmekä päivystyksen puuttuessa voineet kääntyä satamakapteenin puoleen, jäimme yöksi polttoainelaituriin. Huoltoasema aukesi klo 6 ja kylkeemme koputettiin välittömästi. Tankkasimme sen verran kuin kuvittelimme Prince William Soundin retkeä varten tarvitsevamme. Tankkaamisen jälkeen siirryimme läheisessä laiturissa olevaan vapaaseen, mutta kalanhajuiseen, paikkaan. Siirtyminen onnistui vaivoin, koska Pekka oli unohtanut illalla sulkea vesihanat, ja kone oli saanut vettä. Pekan aamupäivä kului siis rattoisasti öljyjä ja suodattimia vaihtaessa, eikä syyllistä tarvinnut kaukaa hakea.


Otimme taas polkupyörät käyttöön, koska laituripaikkamme oli aivan sataman ulkolaidalla. Aina ajaessamme läheisen telakka-alueen ohi, tieltämme kaikkosi liuta pieniä, kirjavia kaneja. Joku on ilmeisesti joskus yrittänyt päästä kaneistaan eroon päästämällä ne vapaiksi. Tämän seurauksena Sewardissa asustelee elinvoimainen kanilauma, joka näyttää selviytyvän erinomaisen hyvin kovistakin talvista.
Tapasimme satamassa myös Capella III:n Kathyn ja Vicin sekä heidän ystävänsä Paulin. Paul tarjosi lähellä telakkaa sijaitsevan talonsa käyttöömme siksi ajaksi, kun veneemme on maissa ja laitamme sitä talvikuntoon. Otimme tarjouksen ilomielin vastaan. Viimeiset pari yötä meidän on tarkoitus viettää Girdwoodissa Kathyn ja Vicin luona.


Vaikka Sewardissa sitä tuskin huomasi, ulkona oli useamman päivän ajan varsin paha keli sääennusteen mukaisesti, Kodiakin alueella tuulta jopa 50 solmua. Nyt ennuste lupaa kuitenkin erinomaista säätä pidemmäksi aikaa, joten lähdemme myöhään illalla kohti Prince William Soundia, jossa aiomme viettää purjehduskautemme loppuosan.

12.8.2008


58º34,258´N 152º36,749´W

Big Bay

Lähdimme Kodiakista vihdoin elokuun 6. Tankkasimme polttoainetta niin, että sen pitäisi riittää tämän kauden loppuun. Moottoroimme tyynessä ja auringonpaisteessa Izhut Bayn länsireunassa olevan Ruth Bayn pohjukkaan. Lahdessa hyppeli niin paljon lohia (silver), ettemme olleet koskaan ennen nähneet mitään vastaavaa. Ankkuroidessamme luulimme nähneemme pohjassa kelp-levää, mutta lähemmin tarkasteltuna ne osoittautuivatkin valtaviksi lohiparviksi. Lohien runsauden selittää varmasti viereisessä Kitoi Bayssä sijaitseva kalanhautomo. Kävimme jollalla tutustumassa lahteen ja heitimme samalla uistinta. Vaikka kutemaan nousevat lohet eivät yleensä syö, joku saattaa kuitenkin napata kiinni ikään kuin vanhasta muistista. Tiellemme osui onneksemme juuri tällainen yksilö, ja näin saimme illalla herkutella savutetulla lohella.

Heräsimme aamulla lohien loiskintaan. Aamiaisen jälkeen nostimme ankkurin ja ajoimme Izhut Bayhin, missä sammutimme moottorin ja kaikuluotaimet ja jäimme ajelehtimaan. Lahdella kierteli useita ryhävalaita, joista kaksi näimme lähes kosketusetäisyydeltä. Venettämme suuremmat valaat sukelsivat aivan veneen keulan ali. Näytti jopa siltä, että toinen olisi pyrstöllään tuupannut jollaamme. Kokemus oli niin henkeäsalpaava, että valokuvauskin oli unohtua. Jäimme aurinkoiselle lahdelle seuraamaan valaiden puuhia tuntikausiksi.


Iltapäivällä siirryimme muutaman mailin päässä olevan Saposa Bayn pohjukkaan. Täällä näkymät olivat melko lohduttomat, sillä alueella on tehty hiljattain suuria avohakkuita. Puusto näyttää kuitenkin uusiutuvan hakatuilla alueilla varsin nopeasti, todennäköisesti Kodiakin suotuisan ilmaston ansiosta. Ilmeisesti avohakkuiden takia myös karhut loistivat poissaolollaan. Lahdessa oli sen sijaan valtava määrä meduusoja, joista yksi onnistui tukkimaan generaattorimme merivesisuodattimen. Jäähdytys ei enää toiminut ja generaattori ylikuumeni. Meillä on tähän mennessä ollut mustekala WC:n huuhtelupumpussa, lehtikala pääkoneen suodattimessa ja nyt siis meduusa generaattorissa. Mitähän seuraavaksi?


Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan muutaman tunnin matkan päässä olevaan Afognak Bayhin. Jäimme matkalla taas joksikin aikaa seuraamaan Izhut Bayn ryhävalaita, ja nyt kaksi valasta sukelsi aivan veneemme alta. Näimme matkalla myös useita sillivalaita. Puolimatkassa tapasimme Capellan matkalla päinvastaiseen suuntaan ja pysähdyimme hetkeksi väylälle vaihtamaan kuulumisia.

Laskettuamme ankkurin ja rapumerran Afognak Bayn pohjukkaan, ajoimme jollalla Afognak- jokea niin pitkälle kuin pääsimme. Pari mailia pitkä joki johtaa järveen, mutta puolimatkassa on koski, johon matkamme pysähtyi. Näimme joella moottoriveneen, jonka kuljettaja kertoi olleensa lohenlaskentapuuhissa. Jokiin nousevien lohien määrä lasketaan aika ajoin manuaalisesti, ja vasta kun jokiin on noussut riittävästi kaloja, kalastajat saavat luvan jatkaa kalastusta (ns. opening). Kalamääristä riippuen opening voi olla pituudeltaan useita päiviä tai vain muutamia tunteja. Opening annetaan aina tarkoin määrätyille alueille. Kalastajat joutuvat myös raportoimaan sekä saaliinsa kappalemäärän että lajin. Valtiollisen organisaation, nimeltä Fish and Game, aluksilla tekemät pistokokeet pitävät kalastajat varpaillaan. Näillä toimenpiteillä pyritään turvaamaan Alaskan kalakannan tulevaisuus.

Afognak Baystä siirryimme yhden yön jälkeen Whale Passagen läpi Dry Spruce Bayhin. Ennen Whale Passageen menoa näimme sillivalaita, joista yksi nosti valtavan pyrstönsä ilmaan sukeltaessaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näimme sillivalaan pyrstön, sillä toisin kuin ryhävalas, sillivalas ei tavallisesti nosta sitä ylös vedestä. Yli 20 metriä pitkä sillivalas on komeasta koostaan huolimatta jotenkin vähäilmeisempi kuin ryhävalas. Sillivalaat uivat isoilla väylillä ja lahdilla, ne eivät yleensä tule alusten lähelle, ja niistä näkee tuskin muuta kuin valtavan pitkän selän.


Ankkuripaikassamme sen sijaan saimme seurata merisaukkojen puuhia hyvinkin läheltä. Lahdessa oli paljon saukkoemoja, joilla oli poikanen vatsansa päällä. Kun emo sukelsi hakemaan merenpohjasta ruokaa, pieni, pullea poikanen jäi kellumaan pinnalle kuin korkki. Jos poikanen jäi mielestään liian pitkäksi aikaa yksi, se alkoi itkeä emonsa perään lähes kuin ihmislapsi. Sympaattisia otuksia!

Kodiakin kierroksemme seuraava kohde oli Viekoda Bayn pohjukassa oleva Terror Bay. Viekoda Baytä purjehtiessamme näimme taas sillivalaita ja kokonaisia merisaukkolauttoja, joissa useita kymmeniä saukkoja ajelehti vierivieressä virran vietävänä. Iltapäivällä pudotimme ankkurin Terror Bayn pohjukkaan, jonka perällä on lohijoki. Ankkuripaikastamme noin kolmen mailin päässä oleva pohjukka on niin matala, että sinne pääsee jollalla vain ylävedellä. Ajoitimme näin ollen menomme tarkkaan vuorovesitaulukoiden avulla, jotta pääsisimme myös takaisin veneelle. Etenimme hitaasti matalimpia kohtia vältellen, ja pääsimme lopulta aivan jokisuulle. Lohet syöksyivät sinne tänne jollan ympärillä nostattaen mutaa pohjasta. Pekka heitti muutaman kerran uistinta, mutta luopui puuhasta, kun koukku otti jatkuvasti pohjaan kiinni. Jokisuistossa oli parhaillaan kaksi kodiakinkarhua kalassa, ja rantaa pitkin tallusti paikalle pari karhua lisää. Vesiraja oli valkoisenaan lokkeja ja pikkukajavia, ja rannoilla ja ympäröivissä puissa istui useita kymmeniä valkopäämerikotkia. Uskomaton näky!
Olisimme viihtyneet alueella pitempäänkin, mutta sääennuste lupasi pitkästä aikaa kovaa tuulta, ja päätimme siirtyä suojaisempaan ankkuripaikkaan eli Kodiakin pohjoisimman saaren Shuyak Islandin Big Bayhin. Moottoripurjehdittuamme vajaat 12 tuntia ankkuroimme Big Bayn koillishaaraan. Lahden pohja osoittautui kiviseksi, ja saimme ankkurin pitämään vasta toisella yrittämällä. Sääennuste seuraaville kolmelle päivälle oli 30 solmua tuulta, sadetta ja sumua, joten valmistauduimme useamman päivän odotteluun.
Olimme aamulla veneellä pitelemässä sadetta, kun puistonvartijat eli park rangersit tulivat kyläilemään. Jason ja John viipyivät parisen tuntia ja kertoivat itsestään, alueesta ja työstään luonnonpuistossa. Saimme myös kutsun heidän viereisessä lahdessa sijaitsevalle mökilleen.


Seuraavana päivänä ajoimme tihkusateessa lohijoelle kalastamaan. Uistin keräsi kuitenkin joka heitolla kovan tuulen liikkeelle pistämää merilevää, ja uisteltuamme runsaan puolituntia, päätimme lopettaa. Ajatus graavilohesta oli kuitenkin niin houkutteleva, ettemme voineet antaa noin vain periksi. Ajoimme jokisuulle, minne Riitta jäi pitelemään jollaa. Pekka otti haavin mukaansa, käveli jonkin matkaa jokea ylös ja palasi parin minuutin kuluttua mukanaan komea lohi (silver). Emme ole aivan varmoja, onko haavikalastus sallittu muillekin kuin paikallisille asukkaille, mutta katsoimme täyttävämme paikallisasukkaan kriteerit, koska palattuamme Kodiakille meidät oli pariinkin kertaan toivotettu tervetulleiksi kotiin.


Tuuli ja satoi edelleen. Teimme ajankuluksi jollaretken Big Baystä merelle johtavaa kapeaa ja matalaa Skiff Passia pitkin. Jasonin mukaan sitä voi käyttää vain 17 jalkaa (noin 5 m) ja sitä korkeammalla ylävedellä, ja nyt ylävesi oli 14,5 jalkaa. Pääsimme kuitenkin melkein koko ojan läpi, mutta lopulta saavuimme paikkaan, missä oli vettä vain vajaa 5 cm. Tässä meidän oli käännyttävä takaisin ja pidettävä muutenkin kiirettä, sillä laskuveden alku alkoi olla käsillä, emmekä halunneet viettää seuraavaa 12 tuntia ojanpenkalla odottamassa seuraavaa ylävettä.

Sade jatkui vielä seuraavanakin päivänä, mutta tuuli alkoi vihdoin osoittaa tyyntymisen merkkejä. Ajoimme jollalla tervehtimään puistonvartijoita. Heidän hirsimökkinsä, joka on tehty saaren komeista sitkankuusista, on upeassa paikassa. Luonnonpuistossa on useita vuokramökkejä, ja puistonvartijoiden mökissä oli vierailijoita varten esillä paljon saareen ja luonnonpuistoon liittyvää aineistoa; esitteitä, kirjoja, valokuvia ja myös saarelta löydettyjä eläinten luita, sarvia, simpukankuoria jne., joukossa myös rannoilta kerättyä Exxon Valdezin jähmettynyttä öljyä. Vierailun jälkeen menimme jollaretkelle omaan ankkurilahteemme, johon emme olleet vielä tutustuneet. Ikään kuin kulman takaa löytyi mielenkiintoinen ja sokkeloinen pienten saarien ja lahtien rypäs, jota olisi ollut mukava koluta enemmänkin, jos ilma vain olisi ollut parempi.
Sääennusteen kuunneltuamme päätimme jatkaa matkaa perjantaiaamuna ylävedellä. Tarkoituksemme oli siirtyä Kenain niemimaan puolelle, ja silloin saisimme vuorovesivirran eduksemme Cook Inletin aukolla, pahamaineisen Barren Islandin luona. Näillä näkymin nostamme siis ankkurin 15. elokuuta klo 05.00, jos sää vain sen sallii.

31.7.2008


58º17,426´N 154º16,003´W

Kukak Bay


Jatkoimme Kukak Bayhin, minne on matkaa linnuntietä vain muutama maili, mutta lokiin niitä kertyi kaikkiaan 35. Shelikof Straitissä tuuli mukavasti, ja saimme taas pitkästä aikaa nauttia kunnon purjehtimisesta.


Iltapäivällä ankkuroimme Kukak Bayn pohjukkaan samaan paikkaan kuin vuotta aikaisemmin. Näimme tullessamme jokisuistossa kolme karhua, joista yksi sai pienen ryntäilyn jälkeen pyydystettyä lohen. Ankkuroituamme jäimme katselemaan rannalla liikuskelevan piikkisian touhuja. Emme olleet aikaisemmin nähneet moista otusta. Seuraavana päivänä menimme jollalla katsomaan karhuja. Koska sillä hetkellä ainoa kalassa ollut karhu oli turhan kaukana jokisuusta, jotta olisimme saaneet siitä kunnon kuvia, päätimme panostaa kalastukseen. Haimme veneeltä uistimet ja menimme heittelemään samaan paikkaan, mistä olimme viime kesänä saaneet taimenia. Taimenet olivat ilmeisesti muuttaneet muualle, sillä tällä kertaa Pekka sai saaliiksi kunnon lohen (king). Toinenkin lohi oli kiinni, mutta ehti irrota ennen kuin se saatiin haaviin. Mutta yhdestä kalasta riitti hyvin niin graavattavaksi, savustettavaksi kuin grillattavaksikin. Herkullista!

5.8.2008


57º47,225´N 152º24,581´W

Kodiak

Pakastimemme oli kalaa pullollaan, mutta muut elintarvikkeet alkoivat olla jo vähissä. Niinpä meidän oli lähdettävä Kodiakiin ruokaostoksille. Vietettyämme kolme yötä Kukak Bayssä nostimme siis ankkurin ja suuntasimme aamuauringon paisteessa keulan kohti Shelikof Straitiä. Saimme reippaan, tosin hieman vastaisen tuulen Shelikoff Straitin ylitykseen. Olimme ajatelleet viettää matkan varrella yhden yön ankkurissa Dry Spruce Bayssä, mutta muutimme suunnitelmia kuultuamme sääennusteen. Ankkuripaikkaamme olisi puhaltanut 25 - 30 solmun tuuli, joten jatkoimme matkaa Whale Passageen. Väylän kapeimmassa kohdassa on aina pyöriviä virtauksia, ns. eddies, jotka riepottavat venettä pienimmänkin virtauksen aikaan. Pääsimme kuitenkin ongelmitta läpi ja päätimme saman tien jatkaa suoraan Kodiakin kalasatamaan, jonne oli enää noin viiden tunnin matka. Viimeiset pari tuntia ajoimme sakeassa sumussa, mikä hidasti hieman vauhtiamme, ja olimme perillä vasta vähän ennen puoltayötä. Otimme matkalla VHF:llä yhteyden satamakapteenin toimistoon ja pyysimme laituripaikkaa. Meille vastasi Monty, jonka kanssa olimme olleet aikaisemmin kesällä Norjan Poikien lounaalla. Saimme häneltä tutun laituripaikan ja lämpimän toivotuksen: Sarema, Welcome Home!


Seuraavana aamuna myös satamakapteeni Marty tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi kotiin ja ilmoitti samalla, että saamme hänen autonsa käyttöömme oleskelumme ajaksi. Näin pakolliset askareet, kuten ostostenteko ja pyykinpesu, sujuivat kätevästi. Olimme onneksi hankkineet kansainväliset ajokortit, sillä nyt niitä tarvittiin, jotta Martyn autovakuutus pysyi voimassa.
Kodiakilla kului taas aikaa, ehkä liikaakin. Vietimme mukavia iltoja myöhemmin samaan laituriin ilmestyneen Capella III:n miehistön kanssa. Kyläilimme koko joukko myös Marionin ja Martyn luona. Viimeksi heillä käydessämme pihamaan nurmikko oli juuri kylvetty. Nyt syvän kodiakinvihreä ruoho oli jo muutamaan kertaan leikattu, ja kaikkialla kasvoi kukkia ja hyötykasveja. Ihailimme jälleen kerran heidän olohuoneensa ikkunasta avautuvaa näkymää. Aivan tontin alapuolella kulkevan pääväylän toisella puolella on suurten alusten ankkuripaikka. Nyt siellä oli 20-luvulla valmistunut, täysin kunnostettu, noin 30 metriä pitkä moottorijahti, joka oli palaamassa Tyynenmeren kierrokselta. Aluksen kunnostukseen oli kuulemma pistetty runsaat miljoona dollaria. Marty kertoi sen olevan kaupan, mutta ainoastaan vanhaa alusta arvostavalle ostajalle, jolla on tietysti myös oltava varaa pitää alus kunnossa.

Viimeisenä Kodiakin iltanamme menimme Kathyn ja Vicin kanssa syömään kiinalais-amerikkalais-japanilaiseen! ravintolaan. Ruokailun jälkeen teimme kierroksen kalasatamassa, jonka aikana meidät kutsuttiin tutustumaan USA:n lipun alla purjehtivaan yli 50-jalkaiseen katamaraaniin. Alus oli ymmärrettävistä syistä laiturin päässä, sillä se on peräti 29 jalkaa eli lähes 9 metriä leveä. Vene oli kiertänyt Marshall-saarille ja sieltä Atun, Kiskan ja Dutch Harborin kautta Kodiakiin. He olivat olleet Dutch Harborissa juuri tulivuoren purkautuessa ja olivat joutuneet useaan kertaan pesemään venettä vulkaanisesta tuhkasta.

27.7.2008


58º12,029´N 154º29,349´W

Hidden Harbor


Lähdimme aikaisin aamulla Amalik Bayn tutusta ja turvallisesta ankkuripaikasta. Ajoimme ensin lahden suulle, jonne jäimme joksikin aikaa seuraamaan harmaavalaiden syöntipuuhia. Sitten jatkoimme moottorointia Kinak Bayn pohjukassa olevaan Hidden Harboriin, minne saavuimme sopivasti alavedellä. Olimme päättäneet yöpyä Hidden Harborissa Capella III:n siellä näkemien susien takia. Sudet olivat todennäköisesti olleet läpikulkumatkalla, mutta hyvällä onnella voisimme hyvinkin nähdä ne.


Viime vuonna lahdessa käydessämme olimme ankkuroineet turhan lähelle mutapenkkoja ja vahingosta viisastuneina jäimme nyt hiukan kauemmas rannasta. Hidden Harbor on monessakin mielessä hankala ankkurointipaikka. Se on paitsi ahdas myös syvä, ja jouduimme laskemaan lähes koko ketjumme eli noin 70 metriä. Sää oli kuin viime vuoden toisinto eli sataa tihutti ja maisema jäi matalalla riippuvien pilvien taakse. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta tarkkailla ympäristöä eli karhut ja mahdolliset sudet jäivät näin näkemättä. Turhautuneina päätimme, ettemme koskaan enää tule sateiseen ja sumuiseen Hidden Harboriin. Seuraavana aamuna taivas oli kuitenkin kuin puhtaaksi pyyhkäisty. Lahti kylpi kirkkaassa auringonvalossa, ja meri kimmelsi sinisenä. Susia ei kuitenkaan näkynyt missään.

26.7.2008


58º05,399´N 154º29,327´W

Amalik Bay


Nostimme ankkurin iltapäivällä edelleen sateen ja paksun sumun keskellä. Tuulta oli kuitenkin niin mukavasti, että saimme 7-8 solmua nopeutta täysin purjein. Sääennuste yöksi oli edelleen 20 solmua SW. Matkan edetessä tuuli ensin hiipui, mutta alkoi sitten puolilta öin nousta niin, että jouduimme laskemaan mesaanin. Seuraavan parin tunnin aikana tuuli jatkoi nousuaan, ja me vähensimme vastaavasti purjeita. Shelikof Straitissa tuulimittarimme näytti pahimmillaan 54 solmua suunnasta W NW, vastavirtaan. Päätimme lopulta kääntää keulan myötäisempään ja virtauksen kannalta järkevämpään suuntaan eli Amalik Baystä poispäin kohti Kodiakin länsikärjessä olevaa Alitakia.


Shelikoff Straitia pidetään eräänä vaarallisimmista alueista Alaskassa, koska vesi on suhteellisen matalaa, ja vuorovesi virtaa sinne molemmista suunnista. Virtauksista ei ole mahdollista tehdä luotettavaa karttaa eikä taulukkoa, joten veneilijät ovat lähinnä Herran huomassa. Totesimme tämän käytännössä. Vene heittelehti holtittomasti, mutta onneksi vältyimme suuremmilta vahingoilta. Ainoastaan toisen puolen tuulisuojapressu repeytyi aallon iskeytyessä siihen.


Runsaan parin tunnin kuluttua totesimme tuulen laskeneen 40 solmun vaiheille. Päätimme nyt kääntää keulan uudestaan Amalik Bayn suuntaan, alkuperäiseen kohteeseemme. Tuuli pysytteli aamuun saakka 40 solmun paremmalla puolella, mutta etenimme varsin hyvin. Aamun sarastaessa aurinko ilmestyi näkyviin, ja tuuli laski hiljalleen noin 30 solmuun. Kun aallokkokin alkoi hiukan rauhoittua, elämä alkoi taas hymyillä. Aamulla alueelle annettu sääennuste oli 15 solmua SW, vaikka mittarimme näytti edelleen yli kaksinkertaista lukemaa. Tunnin päästä ennuste olikin korjattu 30 solmuksi.

Saavuimme Amalik Bayn ankkuripaikalle 17.7. puolenpäivän jälkeen auringonpaisteessa ja kuuden solmun tuulessa. Oli lähes mahdotonta uskoa, että ulkona tuuli edelleen 30 solmua. Ankkuroimme lähelle Capellaa ja nautimme Kathyn ja Vicin kanssa pullon kuohuviiniä Aleuttien kierroksemme päätteeksi.
Viimevuotisten muistojen innoittamana Pekka lähti oitis kalastamaan, lähinnä ruijanpallasta. Sen sijaan hän sai ison kampelan, jonka savustimme illalliseksi. Herkullista sekin! Kodiakilta ostamamme minisavustuspönttö on osoittautunut erittäin hyväksi hankinnaksi.


Amalikin lahden suulle suurin toivein laskemamme rapumerrat eivät tuottaneet tulosta toisin kuin pilkkiminen pystysuoran kallion kupeessa. Saimme sieltä heti ensi yrittämällä viisi ison simpun näköistä rumilusta ja kaksi ahvenen näköistä kalaa, joista toinen oli musta ja toinen kellertävä. Uskoimme saaneemme kaloja nimeltä rockfish, joita emme viime vuonna olleet kalastaneet. Saadaksemme asiaan varmuuden päätimme kääntyä asiantuntijan puoleen. Lähdimme siis konsultoimaan Viciä Geographic Harboriin, minne Capella III oli siirtynyt. Saaliskaloistamme kaksi ahvenen näköistä olivat kuulemma erinomaisia ruokakaloja, toinen black rockfish ja toinen yellowtail rockfish. Muut pohjakalat, joiden nimi ei jäänyt mieleen, olivat kuitenkin poisheitettäviä.

Olemme seuranneet rannan karhujen elämää päivittäin. Viime vuoden kokemusten perusteella tiedämme nyt paikat, joissa voimme nähdä varmemmin karhuja, ja olemme myös uskaltaneet mennä niitä lähemmäs. Toisin kuin viime vuonna, emme toistaiseksi ole nähneet yhtään emoa samanvuotisten pentujen kanssa, mutta kylläkin useita parikesäisiä pentuja. Olemme myös sattuneet olemaan useasti paikalla, kun karhu tai karhut ovat siirtyneet uiden saarelta toiselle. Alueella on myös susia. Capella oli käväissyt Hidden Harborissa, jonne on matkaa täältä vain muutama maili, ja he olivat nähneet kolme sutta rannalla. Päätimme mennä sitä kautta, kun jatkamme matkaa Kukak Bayhin.
Capellan väki kävi meillä aamiaisella syömässä suomalaisia lettuja mansikkahillon kera ennen lähtöään Shelikof Straitin yli Kodiakin saaren puolelle. Heti heidän poistuttuaan Riitta kelasi ylös vedessä yön yli olleen pohjaongen. Yllätys oli melkoinen, kun koukussa oli 30 tuumaa pitkä, taulukon mukaan 11,5 lb painava ruijanpallas. Ankkuripaikan valinta osui siis täysin oikeaan. Saimme fileistä neljä komeaa ateriaa. Onneksi pakastimessamme on tilaa, mutta ruijanpallasta emme vähään aikaan yritä pyytää, lohta ja rapuja kylläkin.


Lahden rannalla olevassa luonnonpuiston vartijoiden mökissä on majaillut neljä arkeologia, jotka ovat tutkimassa aluetta. Seurasimme eräänä päivänä, kun he pyrkivät takaisin veneelleen, jonka vieressä karhu oli kaivelemassa simpukoita. Arkeologit lähestyivät yhtenä ryhmänä venettä, nostivat kätensä ylös, huhuilivat ja taputtivat käsiään yhteen. Karhu ei juuri korvaansa lotkauttanut heidän metelöinnilleen vaan jatkoi rauhallisesti kaivamistaan. Tätä jatkui parisen kymmentä minuuttia, kunnes karhu, ehkä kyllästyneenä elämöintiin, löntysteli muutaman kymmenen metrin päähän, ja arkeologit pääsivät turvallisesti veneelleen.

Ollessamme pudottamassa rapumertojamme näimme punaisen purjeveneen menevän Geographic Harboriin. Mennessämme katsomaan pohjukan karhuja tähyilimme ympärillemme, mutta venettä ei vain näkynyt. Vasta päästyämme aivan pohjukkaan, näimme sen. Veneen ankkurointitapa oli varsin mielenkiintoinen. He olivat menneet jokea ylös ylävedellä, laskeneet ankkurin ja sivutuen, ja vene oli nyt alaveden aikaan kuivalla maalla. Veneessä on nostoköli ja vahva pohja, mikä mahdollistaa rantautumisen. Karhuja pystyy varmasti tarkkailemaan mukavan läheltä, mutta vuorovesitaulukkoa pitää ostata lukea, jotta pääsee takaisin syvemmille vesille.


Riitta elätteli myös toiveita päästä lähelle karhuja kajakillaan, mutta toisin kävi. Alueen karhut ovat tottuneet perämoottorin ääneen, mutta hiljaisen, oranssinvärisen kajakin läheisyys hermostuttaa niitä. Riitta teki muutaman tunnin kierroksen saarten välissä ja kertoi palattuaan, että sekä karhut että vesilinnut karsastivat häntä. Seuraava kajakki tulee kuulemma olemaan väriltään vihreä, ja maastopuku on myös hankintalistalla!

Viikonlopun lähestyessä tuli hetkeksi kesä; aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli lämmintä, vaikka edellisenä päivänä oli puhaltanut pohjoisesta. Levitimme aurinkorasvaa nenänpäähän ja lähdimme kalaan. Kävimme rockfish -paikassamme, mutta tällä kertaa ei tärpännyt. Takaisin tullessamme pysähdyimme pilkkimään pikkusaarten väliseen syvänteeseen ja seurasimme samalla, kun kolme karhua, emo ja kaksi poikasta, uivat ryhmänä saaresta toiseen. Karhujen rantauduttua jatkoimme kalastamista ja saimme kuin saimmekin noin kuuden kilon ruijanpallaksen vaivaisen kolmen metrin syvyydestä!


Päätimme lähteä lauantaiaamuna, mutta sää muuttui jälleen tuuliseksi, ja sääennustekin muuttui vastaavasti. Shelikof Straitin tuuliennuste oli 20 solmua vastaan, eikä lähtö kiinnostanut. Pekka oli jo nostanut jollan ylös, joten vietimme päivän päivittämällä kotisivujen tekstejä ja tietysti kalastamalla, suoraan veneestä. Päivän saalis vajaassa minuutissa: viiden kilon turska!