Friday 30 August 2013

6.6.2008


56.52,037N 153.45,872W

Kaguyak Bay 


Lähdimme Kodiakista aikaisin aamulla. Yritimme tankata, mutta bensalaituri oli täynnä aluksia kahdessa rivissä. Tulimme tyynessä koneella Ugak Bayn suulle, saman lahden, jossa kävimme viime vuonna katsomassa kivettyneitä puita ja rakettien laukaisuasemaa vuokra-autolla. Näimme kymmeniä harmaavalaita, mutta valitettavasti liian kaukana kuvattavaksi. Jatkoimme Sitkalidakin salmen keskellä olevaan Mid Bayhin ankkuriin. Saavuimme sinne keskellä yöllä, mutta onneksi vuorovesi oli silloin pienimmillään, joten virtauksia ei juuri ollut. Tekniikka tekee navigoinnin helpoksi niin kauan kuin se toimii. Viivyimme kaksi yötä pelkästään tunnustellen ankkurissa oloa. Riitta näki kaksi karhuakin rannalla. Alutiiqien asuttama kylä, Old Harbor, olisi ollut vieressä, mutta emme poikenneet sinne.


Jatkoimme aamulla kohti Kaguyak Bayn lahtea. Kuvittelimme pääsevämme Old Kaguyak Bayhin katsomaan karhuja, mutta toisin kävi. Tuuli oli lahden suulla 35 solmua suoraan sivulta, joten sinne ei ollut asiaa. Käännyimme ympäri ja menimme New Kaguyak Bayhin, joka oli ensimmäinen ankkuripaikkamme Kodiakilla tullessamme viime vuonna Honolulusta. Alaskan ensimmäinen kierroksemme on siis täyttynyt. Ankkuroimme vanhaan paikkaan. Pito oli erinomainen ja paikka suojainen myös ennustetulla etelätuulella. Päätimme kokeilla myös pitkästä aikaa ravunpyyntiä.

No comments:

Post a Comment