26.7.2008

58º05,399´N 154º29,327´W

Amalik Bay

Nostimme ankkurin iltapäivällä edelleen sateen ja paksun sumun keskellä. Tuulta oli kuitenkin niin mukavasti, että saimme 7-8 solmua nopeutta täysin purjein. Sääennuste yöksi oli edelleen 20 solmua SW. Matkan edetessä tuuli ensin hiipui, mutta alkoi sitten puolilta öin nousta niin, että jouduimme laskemaan mesaanin. Seuraavan parin tunnin aikana tuuli jatkoi nousuaan, ja me vähensimme vastaavasti purjeita. Shelikof Straitissa tuulimittarimme näytti pahimmillaan 54 solmua suunnasta W NW, vastavirtaan. Päätimme lopulta kääntää keulan myötäisempään ja virtauksen kannalta järkevämpään suuntaan eli Amalik Baystä poispäin kohti Kodiakin länsikärjessä olevaa Alitakia.

Shelikoff Straitia pidetään eräänä vaarallisimmista alueista Alaskassa, koska vesi on suhteellisen matalaa, ja vuorovesi virtaa sinne molemmista suunnista. Virtauksista ei ole mahdollista tehdä luotettavaa karttaa eikä taulukkoa, joten veneilijät ovat lähinnä Herran huomassa. Totesimme tämän käytännössä. Vene heittelehti holtittomasti, mutta onneksi vältyimme suuremmilta vahingoilta. Ainoastaan toisen puolen tuulisuojapressu repeytyi aallon iskeytyessä siihen.

Runsaan parin tunnin kuluttua totesimme tuulen laskeneen 40 solmun vaiheille. Päätimme nyt kääntää keulan uudestaan Amalik Bayn suuntaan, alkuperäiseen kohteeseemme. Tuuli pysytteli aamuun saakka 40 solmun paremmalla puolella, mutta etenimme varsin hyvin. Aamun sarastaessa aurinko ilmestyi näkyviin, ja tuuli laski hiljalleen noin 30 solmuun. Kun aallokkokin alkoi hiukan rauhoittua, elämä alkoi taas hymyillä. Aamulla alueelle annettu sääennuste oli 15 solmua SW, vaikka mittarimme näytti edelleen yli kaksinkertaista lukemaa. Tunnin päästä ennuste olikin korjattu 30 solmuksi.

Saavuimme Amalik Bayn ankkuripaikalle 17.7. puolenpäivän jälkeen auringonpaisteessa ja kuuden solmun tuulessa. Oli lähes mahdotonta uskoa, että ulkona tuuli edelleen 30 solmua. Ankkuroimme lähelle Capellaa ja nautimme Kathyn ja Vicin kanssa pullon kuohuviiniä Aleuttien kierroksemme päätteeksi.

Viimevuotisten muistojen innoittamana Pekka lähti oitis kalastamaan, lähinnä ruijanpallasta. Sen sijaan hän sai ison kampelan, jonka savustimme illalliseksi. Herkullista sekin! Kodiakilta ostamamme minisavustuspönttö on osoittautunut erittäin hyväksi hankinnaksi.

Amalikin lahden suulle suurin toivein laskemamme rapumerrat eivät tuottaneet tulosta toisin kuin pilkkiminen pystysuoran kallion kupeessa. Saimme sieltä heti ensi yrittämällä viisi ison simpun näköistä rumilusta ja kaksi ahvenen näköistä kalaa, joista toinen oli musta ja toinen kellertävä. Uskoimme saaneemme kaloja nimeltä rockfish, joita emme viime vuonna olleet kalastaneet. Saadaksemme asiaan varmuuden päätimme kääntyä asiantuntijan puoleen. Lähdimme siis konsultoimaan Viciä Geographic Harboriin, minne Capella III oli siirtynyt. Saaliskaloistamme kaksi ahvenen näköistä olivat kuulemma erinomaisia ruokakaloja, toinen black rockfish ja toinen yellowtail rockfish. Muut pohjakalat, joiden nimi ei jäänyt mieleen, olivat kuitenkin poisheitettäviä.

Olemme seuranneet rannan karhujen elämää päivittäin. Viime vuoden kokemusten perusteella tiedämme nyt paikat, joissa voimme nähdä varmemmin karhuja, ja olemme myös uskaltaneet mennä niitä lähemmäs. Toisin kuin viime vuonna, emme toistaiseksi ole nähneet yhtään emoa samanvuotisten pentujen kanssa, mutta kylläkin useita parikesäisiä pentuja. Olemme myös sattuneet olemaan useasti paikalla, kun karhu tai karhut ovat siirtyneet uiden saarelta toiselle. Alueella on myös susia. Capella oli käväissyt Hidden Harborissa, jonne on matkaa täältä vain muutama maili, ja he olivat nähneet kolme sutta rannalla. Päätimme mennä sitä kautta, kun jatkamme matkaa Kukak Bayhin.

Capellan väki kävi meillä aamiaisella syömässä suomalaisia lettuja mansikkahillon kera ennen lähtöään Shelikof Straitin yli Kodiakin saaren puolelle. Heti heidän poistuttuaan Riitta kelasi ylös vedessä yön yli olleen pohjaongen. Yllätys oli melkoinen, kun koukussa oli 30 tuumaa pitkä, taulukon mukaan 11,5 lb painava ruijanpallas. Ankkuripaikan valinta osui siis täysin oikeaan. Saimme fileistä neljä komeaa ateriaa. Onneksi pakastimessamme on tilaa, mutta ruijanpallasta emme vähään aikaan yritä pyytää, lohta ja rapuja kylläkin.

Lahden rannalla olevassa luonnonpuiston vartijoiden mökissä on majaillut neljä arkeologia, jotka ovat tutkimassa aluetta. Seurasimme eräänä päivänä, kun he pyrkivät takaisin veneelleen, jonka vieressä karhu oli kaivelemassa simpukoita. Arkeologit lähestyivät yhtenä ryhmänä venettä, nostivat kätensä ylös, huhuilivat ja taputtivat käsiään yhteen. Karhu ei juuri korvaansa lotkauttanut heidän metelöinnilleen vaan jatkoi rauhallisesti kaivamistaan. Tätä jatkui parisen kymmentä minuuttia, kunnes karhu, ehkä kyllästyneenä elämöintiin, löntysteli muutaman kymmenen metrin päähän, ja arkeologit pääsivät turvallisesti veneelleen.

Ollessamme pudottamassa rapumertojamme näimme punaisen purjeveneen menevän Geographic Harboriin. Mennessämme katsomaan pohjukan karhuja tähyilimme ympärillemme, mutta venettä ei vain näkynyt. Vasta päästyämme aivan pohjukkaan, näimme sen. Veneen ankkurointitapa oli varsin mielenkiintoinen. He olivat menneet jokea ylös ylävedellä, laskeneet ankkurin ja sivutuen, ja vene oli nyt alaveden aikaan kuivalla maalla. Veneessä on nostoköli ja vahva pohja, mikä mahdollistaa rantautumisen. Karhuja pystyy varmasti tarkkailemaan mukavan läheltä, mutta vuorovesitaulukkoa pitää ostata lukea, jotta pääsee takaisin syvemmille vesille.

Riitta elätteli myös toiveita päästä lähelle karhuja kajakillaan, mutta toisin kävi. Alueen karhut ovat tottuneet perämoottorin ääneen, mutta hiljaisen, oranssinvärisen kajakin läheisyys hermostuttaa niitä. Riitta teki muutaman tunnin kierroksen saarten välissä ja kertoi palattuaan, että sekä karhut että vesilinnut karsastivat häntä. Seuraava kajakki tulee kuulemma olemaan väriltään vihreä, ja maastopuku on myös hankintalistalla!

Viikonlopun lähestyessä tuli hetkeksi kesä; aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli lämmintä, vaikka edellisenä päivänä oli puhaltanut pohjoisesta. Levitimme aurinkorasvaa nenänpäähän ja lähdimme kalaan. Kävimme rockfish -paikassamme, mutta tällä kertaa ei tärpännyt. Takaisin tullessamme pysähdyimme pilkkimään pikkusaarten väliseen syvänteeseen ja seurasimme samalla, kun kolme karhua, emo ja kaksi poikasta, uivat ryhmänä saaresta toiseen. Karhujen rantauduttua jatkoimme kalastamista ja saimme kuin saimmekin noin kuuden kilon ruijanpallaksen vaivaisen kolmen metrin syvyydestä!

Päätimme lähteä lauantaiaamuna, mutta sää muuttui jälleen tuuliseksi, ja sääennustekin muuttui vastaavasti. Shelikof Straitin tuuliennuste oli 20 solmua vastaan, eikä lähtö kiinnostanut. Pekka oli jo nostanut jollan ylös, joten vietimme päivän päivittämällä kotisivujen tekstejä ja tietysti kalastamalla, suoraan veneestä. Päivän saalis vajaassa minuutissa: viiden kilon turska!