Friday, 30 August 2013

12.8.2008


58º34,258´N 152º36,749´W

Big Bay

Lähdimme Kodiakista vihdoin elokuun 6. Tankkasimme polttoainetta niin, että sen pitäisi riittää tämän kauden loppuun. Moottoroimme tyynessä ja auringonpaisteessa Izhut Bayn länsireunassa olevan Ruth Bayn pohjukkaan. Lahdessa hyppeli niin paljon lohia (silver), ettemme olleet koskaan ennen nähneet mitään vastaavaa. Ankkuroidessamme luulimme nähneemme pohjassa kelp-levää, mutta lähemmin tarkasteltuna ne osoittautuivatkin valtaviksi lohiparviksi. Lohien runsauden selittää varmasti viereisessä Kitoi Bayssä sijaitseva kalanhautomo. Kävimme jollalla tutustumassa lahteen ja heitimme samalla uistinta. Vaikka kutemaan nousevat lohet eivät yleensä syö, joku saattaa kuitenkin napata kiinni ikään kuin vanhasta muistista. Tiellemme osui onneksemme juuri tällainen yksilö, ja näin saimme illalla herkutella savutetulla lohella.

Heräsimme aamulla lohien loiskintaan. Aamiaisen jälkeen nostimme ankkurin ja ajoimme Izhut Bayhin, missä sammutimme moottorin ja kaikuluotaimet ja jäimme ajelehtimaan. Lahdella kierteli useita ryhävalaita, joista kaksi näimme lähes kosketusetäisyydeltä. Venettämme suuremmat valaat sukelsivat aivan veneen keulan ali. Näytti jopa siltä, että toinen olisi pyrstöllään tuupannut jollaamme. Kokemus oli niin henkeäsalpaava, että valokuvauskin oli unohtua. Jäimme aurinkoiselle lahdelle seuraamaan valaiden puuhia tuntikausiksi.


Iltapäivällä siirryimme muutaman mailin päässä olevan Saposa Bayn pohjukkaan. Täällä näkymät olivat melko lohduttomat, sillä alueella on tehty hiljattain suuria avohakkuita. Puusto näyttää kuitenkin uusiutuvan hakatuilla alueilla varsin nopeasti, todennäköisesti Kodiakin suotuisan ilmaston ansiosta. Ilmeisesti avohakkuiden takia myös karhut loistivat poissaolollaan. Lahdessa oli sen sijaan valtava määrä meduusoja, joista yksi onnistui tukkimaan generaattorimme merivesisuodattimen. Jäähdytys ei enää toiminut ja generaattori ylikuumeni. Meillä on tähän mennessä ollut mustekala WC:n huuhtelupumpussa, lehtikala pääkoneen suodattimessa ja nyt siis meduusa generaattorissa. Mitähän seuraavaksi?


Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan muutaman tunnin matkan päässä olevaan Afognak Bayhin. Jäimme matkalla taas joksikin aikaa seuraamaan Izhut Bayn ryhävalaita, ja nyt kaksi valasta sukelsi aivan veneemme alta. Näimme matkalla myös useita sillivalaita. Puolimatkassa tapasimme Capellan matkalla päinvastaiseen suuntaan ja pysähdyimme hetkeksi väylälle vaihtamaan kuulumisia.

Laskettuamme ankkurin ja rapumerran Afognak Bayn pohjukkaan, ajoimme jollalla Afognak- jokea niin pitkälle kuin pääsimme. Pari mailia pitkä joki johtaa järveen, mutta puolimatkassa on koski, johon matkamme pysähtyi. Näimme joella moottoriveneen, jonka kuljettaja kertoi olleensa lohenlaskentapuuhissa. Jokiin nousevien lohien määrä lasketaan aika ajoin manuaalisesti, ja vasta kun jokiin on noussut riittävästi kaloja, kalastajat saavat luvan jatkaa kalastusta (ns. opening). Kalamääristä riippuen opening voi olla pituudeltaan useita päiviä tai vain muutamia tunteja. Opening annetaan aina tarkoin määrätyille alueille. Kalastajat joutuvat myös raportoimaan sekä saaliinsa kappalemäärän että lajin. Valtiollisen organisaation, nimeltä Fish and Game, aluksilla tekemät pistokokeet pitävät kalastajat varpaillaan. Näillä toimenpiteillä pyritään turvaamaan Alaskan kalakannan tulevaisuus.

Afognak Baystä siirryimme yhden yön jälkeen Whale Passagen läpi Dry Spruce Bayhin. Ennen Whale Passageen menoa näimme sillivalaita, joista yksi nosti valtavan pyrstönsä ilmaan sukeltaessaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näimme sillivalaan pyrstön, sillä toisin kuin ryhävalas, sillivalas ei tavallisesti nosta sitä ylös vedestä. Yli 20 metriä pitkä sillivalas on komeasta koostaan huolimatta jotenkin vähäilmeisempi kuin ryhävalas. Sillivalaat uivat isoilla väylillä ja lahdilla, ne eivät yleensä tule alusten lähelle, ja niistä näkee tuskin muuta kuin valtavan pitkän selän.


Ankkuripaikassamme sen sijaan saimme seurata merisaukkojen puuhia hyvinkin läheltä. Lahdessa oli paljon saukkoemoja, joilla oli poikanen vatsansa päällä. Kun emo sukelsi hakemaan merenpohjasta ruokaa, pieni, pullea poikanen jäi kellumaan pinnalle kuin korkki. Jos poikanen jäi mielestään liian pitkäksi aikaa yksi, se alkoi itkeä emonsa perään lähes kuin ihmislapsi. Sympaattisia otuksia!

Kodiakin kierroksemme seuraava kohde oli Viekoda Bayn pohjukassa oleva Terror Bay. Viekoda Baytä purjehtiessamme näimme taas sillivalaita ja kokonaisia merisaukkolauttoja, joissa useita kymmeniä saukkoja ajelehti vierivieressä virran vietävänä. Iltapäivällä pudotimme ankkurin Terror Bayn pohjukkaan, jonka perällä on lohijoki. Ankkuripaikastamme noin kolmen mailin päässä oleva pohjukka on niin matala, että sinne pääsee jollalla vain ylävedellä. Ajoitimme näin ollen menomme tarkkaan vuorovesitaulukoiden avulla, jotta pääsisimme myös takaisin veneelle. Etenimme hitaasti matalimpia kohtia vältellen, ja pääsimme lopulta aivan jokisuulle. Lohet syöksyivät sinne tänne jollan ympärillä nostattaen mutaa pohjasta. Pekka heitti muutaman kerran uistinta, mutta luopui puuhasta, kun koukku otti jatkuvasti pohjaan kiinni. Jokisuistossa oli parhaillaan kaksi kodiakinkarhua kalassa, ja rantaa pitkin tallusti paikalle pari karhua lisää. Vesiraja oli valkoisenaan lokkeja ja pikkukajavia, ja rannoilla ja ympäröivissä puissa istui useita kymmeniä valkopäämerikotkia. Uskomaton näky!
Olisimme viihtyneet alueella pitempäänkin, mutta sääennuste lupasi pitkästä aikaa kovaa tuulta, ja päätimme siirtyä suojaisempaan ankkuripaikkaan eli Kodiakin pohjoisimman saaren Shuyak Islandin Big Bayhin. Moottoripurjehdittuamme vajaat 12 tuntia ankkuroimme Big Bayn koillishaaraan. Lahden pohja osoittautui kiviseksi, ja saimme ankkurin pitämään vasta toisella yrittämällä. Sääennuste seuraaville kolmelle päivälle oli 30 solmua tuulta, sadetta ja sumua, joten valmistauduimme useamman päivän odotteluun.
Olimme aamulla veneellä pitelemässä sadetta, kun puistonvartijat eli park rangersit tulivat kyläilemään. Jason ja John viipyivät parisen tuntia ja kertoivat itsestään, alueesta ja työstään luonnonpuistossa. Saimme myös kutsun heidän viereisessä lahdessa sijaitsevalle mökilleen.


Seuraavana päivänä ajoimme tihkusateessa lohijoelle kalastamaan. Uistin keräsi kuitenkin joka heitolla kovan tuulen liikkeelle pistämää merilevää, ja uisteltuamme runsaan puolituntia, päätimme lopettaa. Ajatus graavilohesta oli kuitenkin niin houkutteleva, ettemme voineet antaa noin vain periksi. Ajoimme jokisuulle, minne Riitta jäi pitelemään jollaa. Pekka otti haavin mukaansa, käveli jonkin matkaa jokea ylös ja palasi parin minuutin kuluttua mukanaan komea lohi (silver). Emme ole aivan varmoja, onko haavikalastus sallittu muillekin kuin paikallisille asukkaille, mutta katsoimme täyttävämme paikallisasukkaan kriteerit, koska palattuamme Kodiakille meidät oli pariinkin kertaan toivotettu tervetulleiksi kotiin.


Tuuli ja satoi edelleen. Teimme ajankuluksi jollaretken Big Baystä merelle johtavaa kapeaa ja matalaa Skiff Passia pitkin. Jasonin mukaan sitä voi käyttää vain 17 jalkaa (noin 5 m) ja sitä korkeammalla ylävedellä, ja nyt ylävesi oli 14,5 jalkaa. Pääsimme kuitenkin melkein koko ojan läpi, mutta lopulta saavuimme paikkaan, missä oli vettä vain vajaa 5 cm. Tässä meidän oli käännyttävä takaisin ja pidettävä muutenkin kiirettä, sillä laskuveden alku alkoi olla käsillä, emmekä halunneet viettää seuraavaa 12 tuntia ojanpenkalla odottamassa seuraavaa ylävettä.

Sade jatkui vielä seuraavanakin päivänä, mutta tuuli alkoi vihdoin osoittaa tyyntymisen merkkejä. Ajoimme jollalla tervehtimään puistonvartijoita. Heidän hirsimökkinsä, joka on tehty saaren komeista sitkankuusista, on upeassa paikassa. Luonnonpuistossa on useita vuokramökkejä, ja puistonvartijoiden mökissä oli vierailijoita varten esillä paljon saareen ja luonnonpuistoon liittyvää aineistoa; esitteitä, kirjoja, valokuvia ja myös saarelta löydettyjä eläinten luita, sarvia, simpukankuoria jne., joukossa myös rannoilta kerättyä Exxon Valdezin jähmettynyttä öljyä. Vierailun jälkeen menimme jollaretkelle omaan ankkurilahteemme, johon emme olleet vielä tutustuneet. Ikään kuin kulman takaa löytyi mielenkiintoinen ja sokkeloinen pienten saarien ja lahtien rypäs, jota olisi ollut mukava koluta enemmänkin, jos ilma vain olisi ollut parempi.
Sääennusteen kuunneltuamme päätimme jatkaa matkaa perjantaiaamuna ylävedellä. Tarkoituksemme oli siirtyä Kenain niemimaan puolelle, ja silloin saisimme vuorovesivirran eduksemme Cook Inletin aukolla, pahamaineisen Barren Islandin luona. Näillä näkymin nostamme siis ankkurin 15. elokuuta klo 05.00, jos sää vain sen sallii.

No comments:

Post a comment